
Ajatteluni on ihanan keskeneräinen produktion tematiikoista. Olen joutunut ja saanut pohtia kykenevyyttä, työkykyä, toimintakykyä ja työnteon arvoja viimeisten vuosien aikana. Itse pitkäaikaissairaana olen ymmärtänyt, että toiminta- ja työkykyni liukuvat ja heiluvat eri elämänvaiheissa eri tavalla eikä se, että toinen on haastavalla tolalla tarkoita automaattisesti sitä, että toinenkin olisi. Tämä produktio sai alkunsa tarpeesta tutkia sairasta ruumista näyttämöllä ja luoda työskentely-ympäristö, jossa tehokkuuden ja perusterveen esittämisen sijaan kaiken edelle laitettaisiin joustavuus, keskeneräisyyden, väsymyksen ja sairauden tutkiminen ja sietäminen. Nyt, ensi-esitysten koittaessa, olen hämmästynyt, väsynyt ja onnellinen. Koen, että olemme onnistuneet tekemään yhdessä töitä erilaisten ruumiiden ja työskentelytapojen kanssa, yrittäen kuunnella, missä kunkin rajat menee. Lisäksi olemme tehneet taidetta, joka on erittäin kunnianhimoista, kaunista, lempeää ja kaikessa väsyneessä muodossaan uraauurtavaa. Haastavia, surullisia ja kolisevia hetkiä on ollut paljon, mutta tuntuu, että kaiken läpäisee halumme muuttaa pakottavaa tarvetta esittää hyperkyvykästä. Ja minusta olemme siinä onnistuneet. Nyt aion ihmetellä sitä, että näin todella voi tehdä töitä, tällaisista lähtökohdista.
​
- Minea Lång, työryhmän koollekutsuja
Konsepti: Minea Lång
Kuvataiteilija: Lotta Räsänen
Muusikot: Amy Burgess, Niko Hallikainen, Minea Lång, Rasmus Lång, Maija Suominen, Elsi Vertanen
Valo: Topias Toppinen
Ääniajot: Anssi Vättö, Joel Heinonen,
Äänitekniikka: Riku Vuorensola
Puvustus: Niko Hallikainen, Lotta Räsänen
Videon toteutus: Ville Koivuranta
Videon ääni: Lauri Kalo
Tuotanto: Heidi Bergström
​
Esitystä on tukenut Helsingin Kaupunki, Taiteen edistämiskeskus sekä Opetus- ja kulttuuriministeriö