LAFPA: Asfaltin säröistä latvat

“Tämä on puhetta kaukaa

Niin lähelle kuin uskaltaa mennä

Kehtoikäisiltä vielä nuoremmille”

“Asfaltin säröistä latvat” on lausuntaa ja musiikkia yhdistävä polveileva runoelma. Se törmäyttää kukoistavia organismeja ja ihmisen ryvettämää ympäristöä. Kuhisevissa pienoismaailmoissa kyseenalaistetaan elottoman ja elollisen luonnon totuttuja rajoja. Esityksessä sanallinen ja sanaton ilmaisu sulautuvat toisiinsa – aivan kuten luonto ja kaupunki teoksen maisemassa. Runoelma kuljettaa kuulijaansa kohti kysymystä siitä, mitä jättäisimme jälkeemme jos katoaisimme huomenna.

Ihmisen jälkeinen aika. Betonin taipuminen väkevän kasvillisuuden alle. Teoksessa on syväekologinen pohjavire, jossa ihmisen tarpeettomuus nousee keskiöön. Vaikka inhimillisestä näkökulmasta ihmislajin katoaminen on lohdutonta, tarkoittaa se luonnolle kuitenkin toivoa. Keskittymällä aution kaupungin kuvaan “Asfaltin säröistä latvat” tutkii samaistumista muuhunkin kuin älylliseen elämään.

Helsinkiläisten Anna Kirvesniemen ja Taavi Heikkilän muodostama Kaiher on poikkitaiteellinen duo. Koskettimet, klarinetti ja viulu jatkavat siitä mihin kahden lausujan sanat loppuvat.

“Linnut ovat palanneet

Ne näkevät tuskin toisiaan

Rääkyvät kuin vastasyntyneet

Niin sakeaa ja rikkovaa on auringon valo”

Kuva: Ella Toivonen